Kuiva kesä ei ole mustikan ystävä, sillä vaikka mustikkaa on poimittu piirakoihin keskimääräistä aikaisemmin, on osa marjasadosta pientä, jopa pippurin kokoista.
–Mustikasta noin 80 prosenttia on vettä. Kuivuus kypsymisen aikana pienentää marjaa ja kuivuuden takia marja saattaa jopa pudota versosta mättäälle. Mustikka on puolukkaa herkempi kuivuudelle, selventää erikoistutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksen marjainfossa. Mustikka kaipaisi nyt kovasti sadetta, jotta marjakoko saataisiin normaaliksi. Omia marjahavaintoja voi käydä jättämässä Luken ylläpitämällä marjahavainnot.fi-sivustolla.
Mustikkaperinne kulkee suvussa
Kaikkia pienet marjat eivät kiusaa. Toivosen suvussa mustikkaa on poimittu aina ja mustikanpoiminta on selkeästi siirtynyt myös geeniperimässä alaspäin kuin ruskeat silmät.
–Muistan, kuinka pienenä tyttönä lähdettiin isän matkaan mustikkametsään. Sieltä ei koskaan lähdetty pois ennen kuin ämpäri oli täynnä. Se taisi olla lapsena sellainen kolmen litran vetoinen. Aina välillä siihen taisi isäkin joukkoon laittaa, muistelee auralainen Pirjo Toivonen .
Samalla tavalla Toivonen toimi omien lapsiensa kanssa ja aiemmin myös lapsenlapsensa Joona Sukarin , 14, kanssa.
–Kun sain oman ämpärini täyteen, aloin kerätä lapsille, niin kaikille jäi hyvä mieli mustikkametsällä olemisesta. Joonan ämpäriin ei kyllä ole tarvinnut enää kerätä, kun on niin ahkera poika keräämään ja nopea, että astia täyttyy minun astiaani nopeammin, Toivonen naurahtaa.
Joonaa huudellaan metsästä pois, jotta juttuun saataisiin otettua kuva.
–Kyllä vähän harmittaa, kun siellä oli sellainen hyvä vähän kosteampi paikka ja tosi hyvin mustikkaa, nousiaislainen Joona harmittee.
Mummi lupaa käydä poimimassa paikan tyhjäksi myöhemmin.
–Kylläpäs sinulla on isoa mustikkaa ja puhdasta, Toivonen kehuu.
Joona esittelee kuuden litran vetoista poimuria ja on selvästi jo hieman kärsimätön, kun jutteluun menee aikaa. Pitäisi päästä täyttämään 12 litran ämpäri täyteen, niin sitten voisi jutella.
Moporahat mustikalla
Joonan isä Samuli Sukari on vienyt Joonan ensimmäisen kerran mustikkametsään. Ensimmäisen kymmenen litraa Joona poimi alle kymmenenvuotiaana.
–Muistatkos isä, kun joskus kerättiin iso ämpäri täyteen puolessa tunnissa ja toisessa puolessa tunnissa tuli sitten toinen ämpäri? Siinä oli kyllä tosi hyvät mättäät mustikkaa, Joona muistelee.
Joona on ostanut mustikkarahoilla polkupyörän ja nyt on tähtäimessä tietenkin mopo.
–On se kiva, että kukkarossa on vähän katetta, Joona naurahtaa ja kertoo myyvänsä mustikkaa ensin sukulaisille ja tutuille ja jos mustikkaa tulee enemmän, niin myös Torissa. Viime kesänä Joona poimi 150 litraa.
Toivosella ja Joonalla taitaa virrata suonissa mustikkainen siniveri.
Molemmilla on vakioasiakkaat, joille mustikoita myydään. Metsässä on miellyttävä olla eikä ötökätkään haittaa.
Mustikkapaikatkaan eivät ole suuria sukusalaisuuksia, mutta ei silti paljasteta tässä jutussa, missä mustikka noukkuriin etsiytyi.
–Kun hyvä paikka löytyy, kyllä se kannattaa kokonaan poimia, sillä metsissä näkyy myös paljon thaimaalaisia poimijoita, jotka poimivat kovaa tahtia ja ahkerasti, Joona kehaisee.
Mustikanpoimintakulttuurin soisi periytyvän nuorille samalla tavalla kuin Joonallekin. Mummi-Toivosen ylpeys on ainakin selvästi luettavissa katseista ja kehuista. Pelkkää työntekoa mustikassa oleminen ei sentään ole, sillä laaduntarkkailuakin on tehty. Sen paljastaa sininen kieli.