KREKILÄ. Krekilän myllyn kesäteatterissa pyörii kuin pyöriikin tänä vuonna teatterinäytöksiä. Etänä treenaamisen ja kokoaikaisen epävarmuuden keskellä teatteriporukka huojentui, kun lopulta ilmeni, että näytökset saadaan järjestää ja ihan oikealle yleisöllekin vielä.
–Teatterin vetäminen on hauskaa. Kaikki lähtee siitä, että tällä harrastajaporukalla on oikeasti mukavaa yhdessä, tehtiin sitten komediaa tai draamaa. Siitä syntyy hyvää sitten myös tuonne lavalle, kertoi Krekilän kesäteatterin tämän kesän Kurpitsa-näytelmän ohjaaja Laura Kilpiö .
Kurpitsan näyttelijäporukalla on varmasti ollutkin hauskaa keskenään, kun näytelmässä kurpitsa seikkailee sinne sun tänne. Voisi hyvin kuvitella, että harjoitteluvaiheessa on tehty pieniä kurpitsakepposiakin.
Kyttäystä
Näytelmän kehysidea perustuu suomalaiseen jäyhyyteen ja naapureiden kyttäämiseen. Irma Hokan esittämä Anna Kollonen ja Kerkko Vihavan esittämä Tapio Riemuranta ovat olleet naapureita jo kolme vuotta, mutta kumpikin odottaa toisen tulevan esittäytymään ja tilanne on muuttanut pahansisuiseksi kyttäämiseksi. Kaikki tiedetään, mitä naapurissa näyttää tapahtuvan, mutta minähän en ensimmäiseksi mene esittäytymään, sillä tapoihin kuuluu, että tuon toisen se pitäisi tehdä.
Tähän soppaan sidotaan hieman yllättäen varkaalta Hokan käsiin jäävä iso kurpitsa ja monta värikästä henkilöhahmoa. Hahmot ovat oikeasti todella värikkäitä, sillä vaatetuksessa on selvästi haluttu kiinnittää huomiota kirkkaisiiin väreihin, jotka hehkuvat vanhan myllyn edessä lavalla niin, ettei katsojalle voi jäädä epäselväksi, kukas tässä nyt olikaan näyttelijä ja kuka on vaan menossa vessaan ennen väliaikaa.
Kurpitsa hukkuu, löytyy taas ja hukkuu sitten uudestaan ja vaihtaa paikkaa. Paikallinen poliisi etsii kurpitsaa vimmatusti, sillä se on häneltä varastettu harvinaisen arvokas ja jalostettu kurpitsa. Löytöpalkkion toivossa myös kyläläiset alkavat etsiä kurpitsaa. Soppahan siitä syntyy, mutta onko se kurpitsakeittoa? Siitä jokaisen pitää itse ottaa selvää.
Kunniaa
Harrastelijakesäteatterille tyypilliseen tapaan esitys käynnistelee itseään hieman hitaasti, mutta lähtee sitten kunnolla käyntiin, kun kurpitsa alkaa kissa-hiiri-leikkinsä. Harmilliset tekniset ongelmatkaan eivät menoa haittaa, sillä yleisö kyllä kuulee näyttelijöiden äänet, vaikka ääni hieman pätkiikin.
Poliisia esittävä Hannu Suominen saa toimittajalta kunniamaininnan, sillä hän todella päästää irti kunnolla itsestään ja on henkevä kurpitsaansa kaipaava poliisi. Kerkko Vihavan Riemuranta tekee rauhallisen naapurimiehen roolissa luontevan roolisuorituksen. – Tämä näytteleminen on kumma juttu. Tällainen ujo mieskin vetää vaan vieraat nahkat päälle ja alkaa puhumaan jonkun toisen valmiiksi kirjoittamia sanoja. Lavalla on sillä tavalla nykyään jopa helppo olla, Vihava naurahti ennen esitystä.
Krekilän myllyn kesäteatteri vastaanotti 50 näytelmää kirjoituskilpailussa. Marita Kärkkäisen kirjoittama Kurpitsa erottui edukseen koko perheen näytelmänä.
–Aika paljon oli sitä perinteisen alatyylistä huumoria viinan juomisen säestyksellä. Sitä meille ei kaivattu, Laura Kilpiö tiivisti ja alkoi sammutella kaiuttimia, sillä ohjaaja oli tällä kertaa myös äänimies. Teatterissa kaikki kuitenkin lopulta tekevät vähän kaikkea.
Krekilän teatterissa on naurettu, itketty ja eletty jo 40 vuotta
Viime sunnuntaina juhlittiin Krekilän myllyssä kesäteatterin olemassaolon 40-vuotisjuhlia. Ohjelmassa oli musiikkia ja puheita. Yhteislauluna hoilattiin Vanhan myllyn taru, joka osaltaan myös kertoi tarinaa Krekilästä.
–On rakkautta nähnyt se ja monta suudelmaa. On kuullut kieltä ylpeää ja kylmänkatkeraa. Se eron tuskan nähnyt on ja paluun riemuisan. Ja kuullut lauseen: sua rakastan, väki kertoi laulaen tarinaa. Tätä tarinaa vahvistivat myös puheet.
–1980 tämä todella huonoon kuntoon mennyt mylly kunnostettiin ja seuraavana vuonna alkoi kesäteatteritoiminta. Aika mainio idea, kun on tähän päivään asti kantanut. 1980–luku oli kesäteatterin kulta-aikaa. Nykyään täytyy miettiä monta asiaa eri tavalla, kaksoisroolien mahdollisuutta ja muuta, puheenjohtaja Marjaleena Mäkelä pohti.
Toisaalta hän kuitenkin hehkutti teatterielämää.
–Kukaan ei kysy toisen ammattia tai sosiaalista asemaa, vaan kaikki työskentelevät yhteisen päämäärän eteen. Teatterissa nauretaan, itketään ja eletään, kuten normaalissakin elämässä.
Heikki Eskola on ollut toiminnassa mukana alusta asti ja hänellä oli runsaasti hauskoja sattumia kerrottavanaan.
–Muistan ensimmäisiltä vuosilta, kun lavasteet ja katsomo eivät olleet kovin kummoisia. Haapapölkyillä istuttiin ja vettä tuli kaatamalla. Ei saatu edes näytelmään kuuluvaa nuotiota millään syttymään.
Kerran näytelmässä tarvittiin hevosta ja se tulikin paikalle vasta kenraaliharjoituksiin. Omistaja oli viettänyt unettoman yön peläten, miten siinä käy, mutta kun hevonen oli kerran palkittu sillan ylityksestä sokerilla, niin vaikka alla olikin virtaa ja kuohua, tiesi heppa jo, että toisella puolella on sokeria tarjolla ja homma sujui hyvin, Eskola muisteli.