Pääkirjoitus: Iloa ja huolta terveyskyselyssä

0

Koskella ja Marttilassa tehty kouluterveyskysely sisältää paljon ilonaiheita, mutta herättää myös huolta. Kyselyn mukaan päihteiden käyttö on Kosken ja Marttilan nuorten keskuudessa muuta maata yleisempää. Nuorten itsensä mielestä koulussa pitäisi puhua päihteistä nykyistä enemmän.

Ennaltaehkäisevän työn puolesta liputttaa moni muukin. Totta onkin, että ennaltaehkäisevästä työstä säästäminen tulee pitkän päälle kalliiksi. Oman ongelmansa on tuonut korona, sillä nuorisotila on ollut koronan vuoksi paljon suljettuna.

Ennaltaehkäisevää työtä pitäisi kuitenkin tehdä koko väestön, ei vain nuorison keskuudessa. Asenteet lähtevät joka tapauksessa kotoa eikä sovi unohtaa sitäkään, että moni aikuinen käyttää itsekin liikaa päihteitä, joten valistukselle ja asennemuutokselle on tarvetta. Päihteiden käytöstä pitäisi puhua aina yhteiskuntaa koskevana kokonaisuutena. Nuori oppii mallin vanhemmilta. Jos kotona päihteiden käyttö on arkipäiväistä, on nuorellakin suurempi riski ajautua kokeilemaan niitä.

Pitkän aikavälin trendi on kuitenkin selvästi ollut, että ainakin osa nuorista suhtautuu päihteisiin aiempaa kielteisemmin. Tätä edesauttaa se, jos nuoren elämä on muutenkin kunnossa. Jos vapaa-aika täyttyy hyvistä harrastuksista eikä koulukaan stressaa liikaa, on kiusaus päihteiden käyttöönkin pienempi. Päihteet ovat yleensä oire ongelmista elämän muilla aloilla, mutta riippuvuus voi syntyä nopeastikin.