Naavatassun ikkunasta paljastui ihan oikea joulumaa

0
Päiväkoti Naavatassun lapset ilahduttavat ohikulkijoita hauskoilla pukeilla ja kuusilla.

KOSKI. Koskelaisia on hemmoteltu jo jonkin aikaa paikallisen MLL:n ideoimalla, koronaturvallisella joulukalenterilla. Hallituksen jäsen Minna Karonen kertoo ottaneensa mallia ideaansa toisilta paikkakunnilta, joissa on ollut vastaavanlaisia tempauksia.

–Palaute on ollut todella hyvää, ja kuntalaiset ovat toivoneet tästä jo perinnettä, hän iloitsee.

Hanke lähti liikkeelle vauhdilla, sillä Karonen sai yhdessä päivässä kasaan tarvittavat 24 luukkua. Mukana on muun muassa yrityksiä, kouluja ja päiväkoteja. Joka aamu yhdistyksen Facebook-sivuilta voi käydä katsomassa, mistä löytyy kyseisen päivän luukku.

Myös sivistysjohtaja Piritta Sihvonen pitää ideaa todella hyvänä.

–Tämä on tosi hieno tapa tarjota koskelaisille jouluiloa, hän kiitteli.

Perjantaiaamuna päiväkoti Naavatassussa joulukalenteriluukkua valmisteltiin kovalla tohinalla. Pian alkoivatkin ikkunat täyttyä tontuista, joulupukeista, enkeleistä ja lumihiutaleista.

Kolmevuotiaiden Vaeltajat-ryhmässä ollut Sonja Rasimus oli tehnyt soodataikinasta joulukuusenkoristeen. Hän kertoi pitävänsä erityisesti kukkasista, ja siksi hän valitsikin muoteista juuri sen. Ikkunaan laitettava pukinnaama oli puolestaan saanut asianmukaisen parran.

–Se on iso ja roikkuva, hän selvensi.

Myös Edvin Sirvidas oli tehnyt pukin.

–Ensin leikkasin sen ja sitten tein nenän. Parta tehtiin langasta, hän kertoi vaativista työvaihteista.

Tutkijoissa oli puolestaan tehty kokonainen joulupukinmaa, jossa pääosaa esittivät porot. Viisivuotiaat Iivari Honkala ja Venla Palomäki näyttivät mallia, miten poroilla leikitään. Samalla he tuumivat, että niiden tekeminen oli lällyä eli helppoa.

Enkeleitä ja lumihiutaleita ripustamassa ollut Etsijöiden Mila Pietiläinen , 4, kehui tykkäävänsä talvesta ja tietenkin joulusta. Juhlapyhinä hän toivoi saavansa kakkupipareita, sillä hän pitää sekä kakuista että pipareista. Myös Oliver Rautiainen oli tykästynyt pipareihin ja kertoi jo leiponeensa niitä.

–Olen syönyt jo neljä piparia, hän laskeskeli.