Lukevan maailma on rikas

0

Auranmaalaiset lukevat kirjastojen tilastojen mukaan lähinnä jännitystä ja viihdettä. Hyvä että lukevat. Kirja on hyvä silloin kun se tulee luetuksi. Makuasioista voi keskustella, mutta kiistellä niistä ei kannata.

Korona-aika on koetellut myös kirjastoja, mutta ne ovat edelleen arvostetuimpien kunnallisten palvelujen joukossa. Perinteisen kirjan rinnalle on tullut äänikirjoja, joilla on oma paikkansa niilläkin. Hyvin menee myös sähkökirjapalveluilla, jotka tuovat kirjaston kotisohvalle. Kirjallisuuden kulutus moninaistuu.

Lukeminen lisää empatian kykyä, lievittää stressiä ja pitää aivot vireänä. Onpa Yalen yliopistossa saatu sellainenkin tulos, että puolen tunnin lukuhetki päivässä auttaa pidentämään elinajanodotetta huomattavasti.

Vaikka suomalaiset lukevat edelleen ahkerasti, uhkia on ilmassa. Nuorten maailma perustuu yhä enemmän kuviin ja videoihin. Pessimistisimmät ovat jopa esittäneet, että kirjoitettu kommunikaatio joutuu vähitellen väistymään ääni- ja kuvaviestien tieltä.

Viestinnän muodoista juuri lukeminen on kuitenkin se, joka jättää eniten tilaa omalle mielikuvitukselle. Kirjaa lukiessa jokainen voi kuvitella henkilöt ja miljöön sellaisiksi kuin haluaa. Lukeminen vaatii hieman ponnistelua, mutta palkitsee vaivannäön.

Tammikuu on hyvien lupausten kuukausi. Mitäpä, jos jokainen ottaisi tavoitteeksi rentoutua itselleen mieluisan kirjan parissa puoli tuntia päivässä. Se käy vaikkapa siinä samassa, kun napostelee puoli kiloa kasviksia.