Viikkolehti vieraili viittä vaille valmiissa Elisenvaarassa – Katso kuvat!

0
Elisenvaaran liikuntasalin näyttävin rakenne on katonrajaan saakka yltävä kiipeilyseinä.

PÖYTYÄ. Heinäkuun loppuun mennessä valmistuvan Elisenvaaran opiahjon käytävillä käy hyörinä, kun muuttomiehet kantavat paikoilleen pulpetteja, pöytiä, tuoleja, kaappeja ja kaikkea muuta koulutyössä tarvittavaa.

Pääurakoitsija Hartelan vastaava työnjohtaja Pasi Kirveennummi sanoo lähtevänsä koulutyömaalta kesälomalle hyvillä mielin, vaikka luvassa on vielä monen monta tarkastusta ja pikkuasioiden hoitamista.

Kiristynyt maailmanpoliittinen tilanne on heijastunut rakennustöihin muun muassa siten, että sähköpuolelle on jouduttu tekemään muutamia vaihtoehtoratkaisuja.

Ne korvataan, kunhan tilatut komponentit saapuvat Elisenvaaraan. Toimitusvaikeuksien taustalla on maailmanlaajuinen pula puolijohteista.

Rakennusmateriaalien hinnat ovat kallistuneet urakan aikana tuntuvasti. Kirveennummen mukaan hankinnat ehdittiin kuitenkin tehdä niin hyvissä ajoin, ettei hintojen nousulla ole ollut merkittävää vaikutusta urakkaan.

– Esimerkiksi puun hinta kaksinkertaistui lyhyessä ajassa. Onneksi sitä kuluu tässä loppuvaiheessa hyvin vähän, Kirveennummi kertoo.

Viilennystä maaperästä

Nykyaikaisten koulujen tapaan Elisenvaaraankin on rakennettu useita avattavia väliseiniä, joiden avulla tiloja on helppo muunnella. Alakertaa hallitsee oranssi värimaailma, keskikerrosta sininen ja yläkertaa vihreä.

Kirveennummi on kuullut opettajien olevan iloisia, kun he pääsevät aineenopetukseen hiottuihin luokkatiloihin. Esimerkiksi kuvaamataidon luokassa on pitkä rivi laakeita vetohyllyjä, joissa pystyy säilyttämään suuriakin töitä.

Rakennusmateriaalit on valittu siten, että riskit sisäilmaongelmien syntymiselle ovat mahdollisimman pienet.

Sisäilmaa tullaan vielä tutkimaan, kun ilmanvaihto on ollut hetken aikaa päällä ja uusista kalusteista nousevat tuoksut ovat haihtuneet.

Ilman pitäisi olla miellyttävää myös lämpötilan osalta. Kiinteistölle on porattu reilut kymmenkunta maalämpökaivoa, joita käytetään tuloilman jäähdytykseen. Rakennuksen lämmönlähteenä on kaukolämpö.

Aikataulu pitää

Onko urakasta opittavaa – mikä on mennyt hyvin ja mikä on ollut vaikeaa?

Hyvää Kirveennummen mielestä on, että työt ovat sujuneet suunnitelmien mukaisesti.

Rakentajan näkökulmasta haastekerrointa lisäsi vanhan ruokalasiiven käyttö kevätlukukauden loppuun saakka. Sen säilyttäminen purku- ja rakennustöiden keskellä sekä kulkureittien järjestäminen oli helpommin sanottu kuin tehty.

– Olisi ollut paljon helpompaa purkaa kaikki kerralla, Kirveennummi tuumaa.

Koronarajoitukset toivat yllättäen helpotusta työmaalle, kun oppilaat kävivät etäkoulua ja opinahjon yhteydessä oleva kirjastokin oli kiinni.

Pihatöitä lokakuulle saakka

Kuinka työt jatkuvat?

Koulun pihamaalla on käynnissä ruokalasiiven purku, jonka Kirveennummi kertoo valmistuvan kesäkuun loppuun mennessä.

Kun ruokala on hävinnyt, vanhasta koulusta peräisin olevia rakenteita löytyy enää Monnilan perustuksista ja sen kattoristikosta.

Puretun ruokalan tilalle ryhdytään kohtapuolin rakentamaan pihaa. Sinne on luvassa muun muassa pelikenttä ja keinuja. Ne on tarkoitus saada kuntoon lokakuun loppuun mennessä.