Kompostoinnilla jätevuoret matalaksi

0

Moni on hieraissut silmiään, kun on lukenut uudesta kompostitarkastajien ammattikunnasta. Taustalla on uudistunut jätelaki, jossa biojätteelle asetetaan aiempaa tiukemmat keräysvelvoitteet. Oikeampi termi olisi kompostineuvoja, sillä vaikka oma komposti ei kunnossa olisikaan, seurauksena on neuvoja, ei sanktioita.

Ajatus kotipihoja kiertävästä kompostitarkastajasta saattaa ensi kuulemalta kuulostaa suorastaan dystooppiselta eli kauhukuvalta siitä, millaiseksi valvojien verkostoksi yhteiskunta on kehittymässä. Tavoitteet ovat kuitenkin kannatettavia.

Suomalaiset ovat ahkeria kierrättäjiä. Jos jo nyt kierrätettävien materiaalien lisäksi maatuva jäte kompostoitaisiin, varsinaiseen sekajätteeseen jäisi hyvin vähän laitettavaa.

Komposti on myös erinomaista lannoitetta. Omasta kompostista saatava lannoite saattaa jopa innostaa kotitarveviljelyyn.

Ei ole kuitenkaan aivan yksinkertaista saada kompostia toimimaan – varsinkaan talvella. Siksi kompostitarkastajan – tai neuvojan – neuvot ovat varmasti monelle tarpeen.

Lain soveltaminen vaihtelee kunnittain. Joissakin kunnissa tarkastaja pitää erikseen pyytää paikalle, jos kaipaa apua kompostin kanssa.