Meri-Marttilasta tehtiin ostotarjous

0
Marttilan kunnanhallitus päättää ensi maanantai-iltana myykö se Meri-Marttilan 260 000 euron hintaan. Kuva: AVL:n arkisto / Marttilan kunta

MARTTILA, KEMIÖNSAARI. Marttilan kunta on saanut ostotarjouksen Meri-Marttilasta. Tarjous on 260 000 euron suuruinen. Kunnan hintapyyntö kiinteistöstä on 295 000 euroa.

Ostajaehdokkaan tarjous on voimassa ensi tiistaihin 6.9. kello 12 saakka. Marttilan kunnanhallitus päättää ensi maanantai-illan kokouksessaan hyväksyykö se tarjouksen.

Marttilan kunta laittoi Kemiönsaaressa Sandön saarella sijaitsevan kiinteistön myyntiin vuosi sitten.

Meri-Marttilan kiinteistö on hieman alle neljän hehtaarin kokoinen. Alueella on saunamökki ja keittokatos.

Marttilan kunta on omistanut paikan 1970-luvulta lähtien, ja se on ollut kuntalaisten kesäkäytössä. Alkuaikoina paikkaa käytettiin hyvinkin aktiivisesti, mutta viime vuosina vaurauksia oli keskimäärin 20 vuosittain.