Päätökset pitää perustella

0

Koko viime vuosi arvuuteltiin, miten Varsinais-Suomen hyvinvointialueen eli Varhan aloitus vuodenvaihteessa mahtaa sujua. Valmistelu eteni maakunnassa huomattavasti hitaammin kuin monilla muilla hyvinvointialueilla.

Pahimmat pelot esimerkiksi palkanmaksun takkuamisesta eivät onneksi ole toteutuneet, mutta hyvin keskeneräinen pari kuukautta toiminut järjestelmä on. Todennäköisesti menee useampi vuosi, ennen kuin uusi rakenne toimii kunnolla.

Pöytyäläisen omaishoitajan kokemukset ovat hyvä esimerkki siitä, miten asiat eivät saisi mennä. Päätökset pitää perustella ja tiedon pitää kulkea. Tapaus ei varmasti ole ainoa, jossa omaishoitaja on joutunut pettymään, sillä palkkioiden yhtenäistäminen merkitsee sitä, että toisten asema paranee, toisten huononee.

Todennäköistä on, että moni ihminen joutuu tulevaisuudessa pettymään saamaansa sote-palveluun. Suuri organisaatio on yleensä byrokraattisempi kuin pieni. Vaalien jälkeen on mielenkiintoista nähdä, kuinka suurissa talousvaikeuksissa hyvinvointialueet tulevat olemaan, kun uudella hallituksella on suuri tarve säästää valtion menoissa.

Uuden järjestelmän rakentaminen tulee todennäköisesti kalliimmaksi kuin on osattu ennakoida. On suuri vaara, että rahat kuluvat järjestelmän rakentamiseen eikä palveluihin riitä tarpeeksi rahaa. Kuitenkin koko uudistuksen tarkoitus on hyvän hoidon turvaaminen, ei hallinnon uudistaminen sinänsä.