Kotiseutuyhdistys Tarvaisille vuoden ympäristöteko -palkinto

0
Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Raija Isotalo-Aaltonen ja yhdistyksen aktiivi Risto Elo iloitsevat paitsi tunnustuksesta, myös sen mukana tulleesta omenapuusta, joka istutettiin Kertun tuvan pihamaalle. (Kuva: Asko Virtanen)

LIETO/Tarvasjoki. Liedon Yrittäjät ja Liedon Rotaryklubi ovat valinneet Kotiseutuyhdistys Tarvaiset vuoden 2022 ympäristöpalkinnon saajaksi.

Perusteluissa todetaan, miten kotiseutuyhdistys on kunnostanut lahjoituksena saamansa Kertun tuvan kokoontumispaikaksi talkoilla ja vanhaa kunnioittaen.

Mökin ympäristössä on laaja perennalajitelma. Yhdistys on kunnostanut myös pihapiirissä olevan vanhan makasiinin matalan kynnyksen taidenäyttely- ja kokoontumistilaksi. Makasiinin yhteydessä on aina avoinna oleva eko-käymälä. Kotiseutuyhdistys myös ylläpitää kaksi kilometriä pitkää luontopolkua, joka lähtee Kertun tuvalta.

Kunniakirjan lisäksi yhdistys sai Huvitus-omenapuun, joka istutettiin Kertun tuvan pihamaalle.

Vaikka suurimmat työt on tehty, talkoot järjestetään edelleen joka keskiviikko Kertun tuvalla.

–Mitään ihmeellistä ei juuri nyt ole suunnitelmissa, mutta lisää projekteja kehitellään. Talkoot ovat myös tärkeä sosiaalinen tapahtuma, joihin osallistuu yleensä noin kymmenkunta henkeä, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Raija Isotalo-Aaltonen .

Kertun tuvalla järjestetään kaiken aikaa erilaisia tilaisuuksia ja näyttelyitä. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla paikkaan voi tutusta Avoimet kylät -tapahtumassa. Kertun tuvalla on tulevan kesänä myös kesäkirkko. Raija Isotalo-Aaltosen nukkekokoelma on Kertun tuvalla pysyvästi.

Yhdistys toimii myös muualla kuin Kertun tuvalla. Esimerkiksi Vuorilinnassa järjestetään 24.6. konsertti sota-ajan lauluista.

Kotiseutuyhdistys tarjoaa myös hyvän kanavan tutustua paikkakuntaan ja ihmisiin. Yhdistyksen aktiivi Risto Elo on ollut mukana toiminnassa sen jälkeen kun muutti Tarvasjoelle vuonna 2019.

–Ainahan se motivaatiota lisää, kun tällä tavalla huomioidaan, Elo iloitsee tunnustuksesta.