Tervetullut uudistus

0

Auranmaalle on vihdoin saatu lisää muovin keräyspisteitä. Nyt keräyspisteet löytyvät kaikista muista kunnista paitsi Oripäästä. Muutos on osa laajempaa kehitystä ja hyvin tervetullut. Keräyspisteitä on ollut Auranmaalla liian vähän, koska niiden sijainti on vaatinut kunnalta tiettyä asukaslukua.

Muovinkeräyksellä voi saavuttaa sekä yleisiä että henkilökohtaisia etuja. Muovia tuotetaan valtavasti ja ympäristöön päätyessään sen maatuminen kestää todella pitkään. Kierrätysmuovista voidaan kuitenkin valmistaa monenlaisia asioita – muun muassa suomalaisten rakastamia muoviämpäreitä.

Kierrätysmuovin käytössä on vielä omat ongelmansa, mutta kun kierrätysmuovia kerätään riittävästi, saadaan varmasti jatkojalostuskin toimimaan.

Yksityiseltä kannalta katsoen varsinkin omakotiasujan on ahkerasti kierrättämällä mahdollista säästää selvää rahaa. Sekajätteestä suuri osa on muovia ja kun se kierrätetään, sekajätteen tyhjennysväliä voi pidentää. Jos vielä ottaa käyttöön kompostorin, jokainen voi omassa taloudessaan todeta, miten varsinaista sekajätettä kertyy kohtuullisen vähän.

Asenteet kierrätystä kohtaan ovat Suomessa hyvät – paremmat kuin monissa muissa EU-maissa. Jokainen esimerkiksi Välimerellä lomaillut on voinut omin silmin todeta, miten paljon huonommin kierrätysasiat siellä ovat. Ja myös sen, että aivan liikaa muovi- ja muuta roskaa päätyy Välimereen.

Suomella on mahdollisuus olla edelläkävijä monissa asioissa. Kierrätys on yksi niistä.