Ilmastonmuutos vaikuttaa moneen

0

Uutisia ei tarvitse pitkään katsoa todetakseen, että ilmastonmuutos vaikuttaa elämään todella monella tavalla. Rodoksella on metsäpalojen vuoksi kaaos. Samaan aikaan Pohjois-Italiassa sataa niin paljon rakeita, että kadut ovat täynnä valkoisia lauttoja. Kovin kummoinen ennustaja ei tarvitse olla, että syksyllä on odotettavissa ankaria myrskyjä.

Ilmastonmuutos vaikeuttaa myös suomalaisen maanviljelijän asemaa. Vaikka ilmaston lämpeneminen ja satokauden piteneminen on osaksi hyväkin asia, säiden ääri-ilmiöiden yleistyminen tuo monenlaista haastetta. Tämä joudutaan ottamaan huomioon muun muassa uusia lajikkeita jalostettaessa. Saman viljan kun pitäisi kestää niin alkukesien kuivuutta kuin loppukesien sateita.

Ilmastonmuutoksen torjuminen on mahdollista, mutta hyvin vaikeaa. Ei siksi, etteikö tiedettäisi mitä pitää tehdä, vaan siksi ettei ole järjestöä, joka asian hoitaisi. Kansalliset tai edes EU-tasoiset toimet eivät riitä. Ne voivat olla jopa haitallisia jos esimerkiksi Suomessa rajoitetaan liian innokkaasti hakkuita, minkä seurauksena ne lisääntyvät jossain sellaisessa maassa, missä metsän uudistaminen ei ole yhtä tehokasta.

Ukrainan sota on näyttänyt, kuinka tehoton YK:n kaltainen organisaatio on, jos maat eivät halua antaa sille valtaa. Kysymys kuuluu, kuinka dramaattiseksi ilmastonmuutoksen seurausten pitää tulla, ennen kuin kansainvälinen yhteistyö sen torjumiseksi tulee toimivaksi.