Marttilan minigolfrata on jo ahkerassa käytössä

0
Aarre Virta,13, seuraa jännittyneenä, kuinka Eemeli Virtanen,11, onnistuu lyönnissään. Molempien mielestä golfaaminen on kivaa. Poikien turnausta puiden siimeksessä tarkkailee Helmi Virta,8.

MARTTILA. Useammatkin pelaajat ovat jo ehtineet testaamaan muutaman viikon avoinna ollutta Marttilan minigolfrataa, vaikka säät eivät ole suosineet ulkopeliä.

Sekä liikennepuiston kesätyöntekijä Margya Lustre että Marttilan kunnan vs. vapaa-aikapäällikkö Tytti Kankaristo ovat huomanneet kävijöitä riittävän.

–Monet ovat sanoneet, ettei ole tullut vuosiin pelattua, mutta nyt on, kun rata on lähellä, kertoo Kankaristo palautteesta.

Välineet ja peliohjeen saa tällä hetkellä liikennepuistosta sen aukioloaikana. Tarjolla on useamman kokoisia mailoja ja eriväriset pallot varmistavat, että pelaajat tunnistavat omansa. Lustren mukaan pelaajat ovat kohdelleet välineitä hyvin. Pelin jälkeen ne palautetaan sovitusti paikoilleen.

Syksyn mittaan välinelainaus siirtyy kirjastoon. Mikäli kelit antavat myöden, pidetään viralliset avajaiset elo-syyskuussa.

Ihanan selkeää


Itse pelipaikalta toimittaja tavoittaa turkulaiset Eskelisen, Virtasen ja Virran perheet. Elina Eskelinen mökkeilee perheensä kanssa Tarvasjoella, joten Marttilan liikennepuisto on jo aiemmin tullut tutuksi, samoin Palaisten uimaranta.

Eskelisen mielestä minigolfrata on ihana mahdollisuus tehdä mökkeilyn lomassa jotain muutakin, eikä matka ole pitkä. Jenni Virta puolestaan kehuu kuudesta radasta koostuvaa minigolfkenttää ihanan selkeäksi.

Riesaa sen sijaan on Kankariston mukaan aiheutunut puista irtoavasta roskasta ja soran kertymisestä radoille. Harja ei ole ollut putsaamiseen toimiva ratkaisu, joten lehtipuhallinkin on käynyt mielessä.

Vesieste


Eskelisen ja Virran peli kulki omia ratojaan, kun taas perheiden lasten keskuudessa toimittajan läsnäolo koettiin vähintäänkin epäilyttäväksi.

–Sä et oo oikee toimittaja, kun sulla ei oo kameraa, toteaa Helmi Virtanen , 9, topakasti tuijottaen.

Kamera kuitenkin löytyy ja sillä saadaan ikuistettua Helmin käsilläseisontaa. Pelkkä kamera ei kuitenkaan vielä vakuuta, sillä toimittajalta puuttuvat oikeanlaiset vaatteet. Helmi ei heti paljasta toimittajan tekevää pukeutumista, vaan välillä pitää seurata poikien, Aarre Virran , 13, ja Eemeli Virtasen , 11, peliä.

Poikien kisa on tiukka, vain kahden pisteen erolla edetään ja molemmat tykkäävät pelata. Huumorimiehenä Eemeli testaa myös toimittajan hyväuskoisuutta keksimällä yhtä jos toistakin tarinaa. Jenni Virta nauraakin, että mielellään lainaisi Eemeliä välillä kotiinsa hauskuuttamaan jutuillaan.

Mutta, entä se oikeanlainen toimittajan vaate? Helmillä on selkeä ajatus.

–Valkoinen mekko, jolla voi hypätä kuralätäkköön, hän näpäyttää.

Tästä voi vain päätellä, että toimittajan työtä on tehtävä vaarojen kautta heittäytymällä. Jos näin on, niin mikäli Marttilan minigolfrataa joskus laajennetaan, olisiko mahdollista saada sinne vesiesteellä varustettu osuus? Ihan vaan toimittajan työhön heittäytymistä varten.

Marttilan minigolfrata


Osallistuvan budjetoinnin äänestyksen voiton myötä rakennettu minigolfrata sijaitsee Marttilan liikennepuiston yhteydessä. Pelivälineet saa lainaan liikennepuistosta sen aukiolojen mukaan, myöhemmin syksyllä ne voi lainata kirjastosta. Omilla pelivälineillä voi mennä pelaamaan milloin vain. Lainaamiseen tarvitaan nimi ja puhelinnumero. Lasten, alakouluikäisten ja nuorempien tulee olla huoltajan seurassa.

n Marttilan minigolfrata, Marttilantie 18 Marttila.