PÖYTYÄ/Yläne. Puolustusvoimien Ulkomaantoimisto 2 omisti Yläneen Kalikassa huvilan, johon oli jatkosodan aikana perustettu kuunteluasema, nimeltään asema 13. Yläneen kirkonkylässä tuohon aikaan asunut Oili Leppänen (s. 1929) kertoo paikkakuntalaisten tienneen, että armeijalla oli toimintaa Kalikassa, mutta sen luonteesta ei ollut tietoa.
Kuunteluaseman työntekijöiden Leppänen sanoo viihtyneen omissa oloissaan. Tavalliselta huvilalta näyttänyt rakennus oli hänen mukaansa siinä kohdassa Pyhäjärven rantaa, missä on nykyään Loimaan kaupungin virkistysalue. Leppäsen perheellä oli mökki noin puolen kilometrin päässä kuunteluasemasta.
Puolustusvoimien omistama huvila ylitti Kunnallisen Viikkolehden uutiskynnyksen toukokuussa 1947, kun sen pärekatolle lennähtänyt kipinä poltti rakennuksen poroksi ja vääpeli Lauri Vesterisen seitsenhenkinen perhe jäi kodittomaksi. Lehdessä kerrotaan sekä talon että irtaimiston olleen vakuuttamattomia.
Myös läheinen asuinrakennus syttyi palamaan useaan otteeseen sammutustöiden aikana, mutta se saatiin varjeltua suuremmilta vaurioilta.
Asema käyntiin kevättalvella 1945
Yläneen kuunteluaseman sijainti todettiin Päämajan radiopataljoonassa niin otolliseksi, että sinne sijoitettiin jatkosodan vuosina myös kiinteä radiosuuntimo. Eri puolilla Suomea olleiden suuntimoiden avulla pyrittiin määrittämään, mistäpäin kuuntelijoiden sieppaamat radiolähetteet tulivat
Suuntimo- ja kuuntelutoiminta hiljeni Kalikassakin sodan loppumisen ja välirauhansopimuksen solmimisen myötä syksyllä 1944. Silloin Suomen radiotiedustelun henkilökuntaa, asiakirjoja sekä kalustoa laivattiin kiireen kaupalla Stella Polaris -operaatiossa Ruotsiin.
Kun selvisi, ettei Neuvostoliitto miehitäkään Suomea, radiotiedustelijoita alkoi virrata kotimaahan joulun alla 1944. Samalla ryhdyttiin valmistelemaan radiotiedustelun uudelleenkäynnistämistä perustamalla kuunteluasemia Kajaaniin, Sääminkiin, Mikkeliin, pääkaupunkiseudulle sekä Yläneen Kalikkaan.
Toiminta Kalikassa aloitettiin uudelleen kevättalvella 1945. Aseman päälliköksi määrättiin vääpeli Hämäläinen. Hänen kanssaan Yläneellä työskentelivät Armas Juusti, Leonard Kuisma, Martti Turunen, Lauri Vesterinen ja Eero Väihkönen.
Kalikan asemaa tutkineen Lauri Lehtosen mukaan miesten tehtävänä oli kuunnella Neuvostoliiton Itämerenlaivaston radioliikennettä. Merkittävä osa kuunnellusta liikenteestä oli koodattua. Se kirjattiin ylös ja lähetettiin analysoitavaksi sekä avattavaksi Mikkeliin.
Lähellä riitti kuunneltavaa
Suomen ja Neuvostoliiton solmittua välirauhan 19.9.1944, Saksasta tuli Suomen vihollinen ja punalaivaston aluksia lipui luvan kanssa aluevesillämme. Forum Marinumin tutkija Mikko Meronen kertoo tilanteen olleen suomalaisten kannalta tukala.
Hänenkin mielestään on todennäköistä, että Yläneellä keskityttiin kuuntelemaan nimenomaan Neuvostoliiton Itämerenlaivaston radioliikennettä, jota lähetettiin runsain mitoin hyvinkin läheltä.
– Suomalaisten oli syytä olla varuillaan. Ei ollut täyttä varmuutta, mitä neuvostoliittolaiset tekevät, Meronen kiteyttää.
Ensimmäiset punalaivaston yksiköt saapuivat Suomen vesille syksyllä 1944 tekemään ”yhteistyötä” entisen vihollisensa kanssa. Esimerkiksi tammikuussa 1945 suomalaiset miinalaivat Louhi ja Ruotsinsalmi laskivat miinakenttiä Hangon edustalle neuvostoliittolaisten saattoalusten kanssa. Samalla saksalaisen sukellusveneen ampuma torpedo upotti Louhen.
Neuvostoalukset tukeutuivat useisiin Suomen satamiin. Merosen mukaan Turussa jopa telakoitiin punalaivaston sukellusveneitä. Kuuluisimpia niistä on S13, joka lähti tammikuussa 1945 Turusta Hankoon ja sieltä edelleen eteläiselle Itämerelle. Siellä se torpedoi saksalaisen matkustajalaiva Wilhelm Gustloffin. Saksalaisalus vei syvyyksiin noin 10 000 ihmistä, joista suurin osa oli siviilejä.
Tulokset hämärän peitossa
Heinäkuun 15. päivästä 1945 alkaen Suomen puolustusvoimissa tuli voimaan ehdoton kuuntelukielto. Radiokuuntelijan tehtävissä olleille miehille tarjottiin tuolloin muita vakansseja puolustuslaitoksesta. Osa heistä valitsi siviiliuran.
Olisi mielenkiintoista tietää, mitä puolustusvoimien henkilökunta teki Kalikassa vielä niinkin myöhään kuin toukokuussa 1947.
Jotain voi päätellä Valtiollisen poliisin 7.5.1947 päiväämästä kuulustelupöytäkirjasta. Viestitiedustelutoimiston upseerina jatkosodan aikana työskennellyt Yrjö Palko kertoi Valpolle tavanneensa kesällä 1945 Yläneen aseman kuuntelualiupseereita.
Palko sanoi ehdottaneensa heille, että kuuntelutoimintaa jatketaan harrastepohjalta ja he olivat suostuneet ehdotukseen. Palko väitti kuulusteluissa kuuntelutoiminnan päättyneen joulukuussa 1945, kun miehet olivat kyllästyneet sieppaamaan sanomia.
Totuus voi tietysti olla aivan muuta kuin Neuvostoliiton etuja ajaneelle Valpolle vakuuteltiin. Tiettävästi 4–5 Yläneellä työskennellyttä aliupseeria siirtyi 1945–46 tienoilla merivoimien viestitehtäviin Turkuun. Heidän kerrotaan jatkaneen kuuntelutiedustelua alusten radioaliupseereina.
Puolustusvoimien vuosina 1944–1950 harjoittamaa tiedustelua tutkineet Lauri Lehtonen ja Ohto Manninen sanovat radiotiedustelun tulosten jääneen jatkosodan jälkeisinä vuosina laihoiksi. Vaikka Yläneelläkin oli kokenutta henkilökuntaa, toiminnan perusedellytykset, kuten aiempi koodimateriaali ja merkittävä osa tekniikkaa, oli menetetty Stella Polariksen myötä Ruotsiin.
Kovin pitkään tiedustelun hiljaiselo ei kestänyt. Viestikomentaja, kenraalimajuri Leo Ekberg käynnisti syksyllä 1948 toimikunnan. Sen tehtävänä oli kaavailla radiotiedustelulle uusi organisaatio.
Kirjalliset lähteet:
Ahtokari, Reijo, Pale Erkki: Suomen Radiotiedustelu 1927–1944. Hakapaino, Helsinki 1998.
Kunnallinen Viikkolehti 30.7.1947.
Lehtonen Lauri: Stella Polariksen jälkeen -artikkeli, https://elsokilta.net/stella-polariksen-jalkeen/.
Lehtonen Lauri, Manninen Ohto: Stella Polariksen perintö – Tiedusteluhistoriaa 1944–1950. Docendo, Jyväskylä 2019.
Mattila-Lonka, Pia: Kartanoita ja korven kansaa – Yläneen historia nälkävuosilta 2000-luvulle, Vammalan kirjapaino 2001.