Kyläyhdistys osti Heikinsuon koulun yhdellä eurolla

0
Heikinsuon Kyläyhdistys osti Heikinsuon koulun Pöytyän kunnalta yhdellä eurolla. Kauppaan sisältyi kaiken kaikkiaan kaksi entistä koulurakennusta, talousrakennus, autotalli ja jääkiekkokaukalo. Kuva: Asko Virtanen

PÖYTYÄ/Heikinsuo. Pöytyän kunta luovuttaa Heikinsuon koulukiinteistön irtaimistoineen Heikinsuon Kyläyhdistykselle yhden euron kauppahintaan. Kunnanhallitus päätti luovutuksesta maanantain kokouksessa.

Kauppaan sisältyy kaksi entistä koulurakennusta, talousrakennus, autotalli ja jääkiekkokaukalo. Asemakaavoittamattomalla alueella sijaitsevan kiinteistön pinta-ala on yhteensä noin 2,5 hehtaaria.

Kauppakirjan mukaan rakennusten korjaustarpeet on huomioitu kauppahinnassa ja kyläyhteisö sitoutuu ottamaan omalle vastuulleen jo tiedossa olevat ja mahdolliset muutkin korjaustarpeet kustannuksineen. Kyläyhdistys myös sitoutuu käyttämään kiinteistöä yleishyödylliseen toimintaan kyläläisten ja kylällä vierailevien iloksi sekä mahdollistamaan kaikkien halukkaiden kunnassa toimivien yleishyödyllisten yhdistysten toiminnan kiinteistöllä.

–Kyläyhdistys kiinnostui koulun alueen lunastamisesta itselleen, kun alkoi näyttää siltä, että muita vaihtoehtoja koulun alueen säilyttämiseksi kyläläisten ulkoilu- ja kokoontumispaikkana ei taida olla, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Erno Hirvensalo kertoo.

Hirvensalon mukaan tärkein syy kauppaan oli alueen ulkoilumahdollisuudet.

–Jääkiekkokaukalo on Heikinsuolla aina ollut erittäin kovassa käytössä talviaikaan. Hiihtoladut lähtevät koululta eri suuntiin ja latujen hoitokaluston varikko on koululla. Frisbeegolfrata sijaitsee myös koulun alueella.

Tämän lisäksi koululla on pidetty erilaisia kerhoja seurakunnan, 4H-yhdistyksen ja kyläyhdistyksen järjestämänä.

–Nämä toiminnot vaativat erityisesti syksy- ja talviaikaan sisätiloja. Tämä on ollut mahdollista, kun kunta on antanut tiloja käyttöön, Hirvensalo toteaa.

Heikinsuon koulurakennuksista toinen on ollut koulukäytöstä poistettuna jo pidemmän aikaa sisäilmaongelmien vuoksi. Kyläläiset ovat saaneet käyttää tätä rakennusta vapaasti ja siitä on muodostunut kyläläisille olohuone.

–Kaiken tämän menettäminen tekisi väistämättä kylän elinvoimaan jotain kolhuja. Joten olemme päättäneet yrittää pitää alueen kyläläisten käytössä kyläyhdistyksen voimin, Hirvensalo sanoo.

Kyläyhdistyksessä tiedostetaan, etteivät rakennukset pysy lämpimänä pelkillä kerhotoiminnan tuotoilla ja talkoohengellä.

–Rakennuksista löytyy tilaa monenlaiselle toiminnalle. Muun muassa asuntojen saneerausta mietitään ja lisäksi erilaiset yhdistykset ja yritykset voisivat pystyä hyödyntämään tiloja toiminnassaan, mikä taas toisi osaltaan pientä vuokratuloa. Myös tilojen vuokraamista yksityisille esimerkiksi juhlatilana on mietitty, Hirvensalo sanoo ja toteaa kiinteistöstä löytyvän toimivan keittiön mahdollistavan isompienkin aterioiden valmistamisen.

Kunnalta kyläyhdistys toivoo jatkossakin tukea talkootyönä järjestettäviin ulkoilu- ja harrastusmahdollisuuksiin.

–Kunnalle kiitosta siitä, että siellä edelleen kuitenkin huomioidaan pienten kylien tarpeita ja meille tällainen mahdollisuus suodaan, niin kuin kylien Pöytyältä odottaa sopiikin, Hirvensalo kiittelee.

–Koulun alue on kärsinyt jo vuosia kasvavasta korjausvelasta niin rakennusten kuin piha-alueiden osalta, joten pelkkää käyttämisen riemua ei kiinteistö tuo mukanaan, vaan rahaa ja talkootyötä tullaan tulevaisuudessa tarvitsemaan, hän lisää.

Hirvensalon mukaan jommankumman koulurakennuksen kokonaisuudessaan eteenpäin vuokraaminen tai myyminen saattaa tulla tarpeeseen, ettei taloudellinen taakka ja työkuorma kasva liian suureksi.


FAKTA

* Heikinsuon koulurakennukset on rakennettu vuosina 1923 ja 1956.
* Koulurakennusten pinta-alat ovat noin 260 ja 492 kerrosalaneliömetriä.
* Opetus vanhemmassa rakennuksessa päättyi 2010-luvun puolivälissä ja uudemmassa rakennuksessa syksyllä 2022.
* Kunnanvaltuuston hyväksymässä toimitila- ja kiinteistöstrategiassa Heikinsuon koulu on sijoitettu luovuttavien salkkuun.
* Strategian mukaan kunnan omistamia kiinteistöjä voidaan luovuttaa käypää hintaa alempaan luovutushintaan tai kokonaan vastikkeetta pääasiassa yleishyödyllisille yhteisöille, mikäli sen katsotaan palvelevan yleistä ja kunnan etua.