Sukkakilpailu innosti neulomaan Marttilan maamerkit

0
Oma rakas kotiseutu Sini Ruohosen voittajasukissa.

MARTTILA. Elinkeinoasiamies Jaakko Salmi on villasukkakilpailun tuloksesta innoissaan. Määräkin yllätti iloisesti, sukkamalleja saapui 11. Kaikissa sukissa kuvataan Marttilaa luovasti ja tunnistettavasti. Salmi kehuu Marttilan taitavia ”neulootikkoja” ja hyvää yhteishenkeä.

– Kaikki osallistuneet sukat ovat aivan mielettömän hienoja.

Kilvassa annettiin yhteensä 283 ääntä. Äänet jakautuivat tasaisesti. Kahden eniten ääniä saaneen ero oli vain muutamia ääniä. Voittosukat neuloi marttilalainen Sini Ruohonen.

Äänestyksen voittaja oli myös raadin ykkönen. Raati kuvailee kilpailuun saapuneita sukkia oivaltavuudessaan yllättäviksi ja voittajasukkia moderneiksi ja pirteiksi, samalla kun värit ja malli ovat harmoniset. Raatiin kuuluivat kunnanjohtaja Anne Ahtiainen, hallintojohtaja Heini Luoma ja toimistosihteerit Satu Jantunen ja Marjaana Torkkeli.

Jaakko Salmi kertoo saaneensa idean sukkakilpailusta edellisessä työpaikassaan Pyhtäällä. Sukkasato oli niin hieno, että ideaa oli kokeiltava Marttilassa.

– Marttilalaiset ovat aktiivisia ja osallistuvat hyvin yhteisiin tapahtumiin.

Kilpailusukat eivät jää vain hetken iloksi. Kilpailu oli sikäli reilu, että kaikista kilpailuun osallistuneista teetetään kuntalahjoja, Salmi kertoo. Sukkien ohjeet julkistetaan myös vapaasti käytettäväksi, kaikkien yhteiseksi Marttila-villasukkamallistoksi.

Teemaneulonta jatkuu. Seuraavaksi tehdään Marttila-aiheista villapaitaa. Voittajapaita julkistetaan Martin-päivillä syksyllä.