Iso houkutus pienelle kunnalle

0

Marttilan kokoomuksen valtuustoryhmä arvioi 2020, että kunnan omistamalle alueelle voisi rakentaa jopa 20 tuulivoimalaa. Kokoomus perusteli tavoitetta voimaloista saatavilla verotuloilla, joilla turvattaisiin kunnan toimintakykyä. Verhonkulman tuulipuisto oli tuolloin otettu käyttöön ja voimalaitosveron merkitys kunnan tulonmuodostuksessa oli huomattu.

Kun tuulivoiman lisärakentamista tutkittiin tarkemmin, vain Simalan Metsäkulmalta löytyi alue, josta asutukseen on vähintään kilometri. Sen vierellä on Natura-alue Karhunperänrahka, joka on luokiteltu erityisten suojelutoimien alueeksi.

Vielä vuosi sitten Marttilasta kerrottiin, ettei kuntaan ole tulossa lisää tuulivoimaa. Uuden tuulipuiston kaavailu kuitenkin nytkähti kuluneella viikolla eteenpäin, kun kunnanhallitus vuokrasi Simalan Metsäkulman kupeelta, Metsä-Tapani-nimiseltä kiinteistöltä 26 hehtaaria tuulivoimalahanketta valmistelevalle Axpo Renewable Finland Oy:lle.

Mikäli valmistelija saa hankittua reilut 260 hehtaaria maa-alaa, se aikoo rakentaa tienoolle viisi voimalaa. Tavoitteessa on pieni muutos aiempiin arvioihin, joiden mukaan tuulipuistoon pitää rakentaa vähintään kuusi voimalaa, jotta hanke kannattaa.

Vuonna 2022 Marttilan kunta toteutti kyselyn, johon vastanneet asukkaat kertoivat suhtautuvansa tuulivoimaan pääasiassa positiivisesti tai neutraalisti. Todennäköisesti vastauksiin vaikutti Marttilan huolestuttava talouskehitys. On ymmärrettävää, että veroprosenttiaankin korottanut kunta tarvitsee lisää tulonlähteitä, eikä niitä ole liiemmin tarjolla. Tuulipuisto olisi usean vuosikymmenen kehräävä sampo, vaikka se vähän meluaisikin.