KOSKI. Kosken Lions-klubi täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Yhdistys kokoontui viettämään syntymäpäiväjuhlia viime lauantaina. Sopivasti kahden perustamiseen liittyvän päivämäärän puolivälissä, sanoo klubin presidentti Toni Leino.
– Perustamiskokous pidettiin joulukuun 11. päivänä vuonna 1963 ja ”Charter Night” eli uuden Lions-yhdistyksen perustamisen juhla oli toukokuun lopussa seuraavana vuonna.
Yhdistyksen 50-vuotishistoriikin kirjoittaja Olli Urmas esitti valittuja paloja klubin kotisivuiltakin löytyvästä historiasta. Viimeisimmästä 10 vuodesta kertoi jatkohistoriikin kokoaja Martti Erelä.
Kosken Lions-klubissa on 29 jäsentä. Se on varsin hyvä määrä 2200 asukkaan kunnassa, Leino sanoo.
Leino kertoo, että yhdistys jatkaa hyviä toimintoja, mutta ideoi ja kehittää myös uutta. Viime kesänä Kosken Kohauksessa järjestetty Ankanuitto saa jatkoa tänä vuonna. Koskeen laskettiin 200 myytyä ankkaa, vaikka edes sää ei suosinut, Leino sanoo.
– Nopein ylitti maaliviivan 20 minuutissa. Tänä vuonna ankkoja lähtee suurempi määrä.
Ankat ovat osa Leijonien varainkeruuta. Juhlavuonna on tulossa metsänistutustalkoot ja autojenpesupäivä, jolloin autoonsa saa automaattipesulaa tarkemman pesun lisäksi imuroinnin.
Tuotoilla järjestetään muun muassa nuorisovaihtoa. Viime vuonna yksi nuori lähti Belgiaan, tänä vuonna joko Sveitsiin tai Isoon-Britanniaan. Kohde on vielä auki, mutta lähtijä on jo valittu, Leino kertoo.
– Nuorisovaihto on hieno tapa avartaa maailmankuvaa, paikan päällä ja kasvotusten.