Munkin perhe kiittää ja kumartaa – Koskelainen K-Market Munkki sulkee ovensa 17.3.

0
Kirsi ja Juha-Pekka Munkki kauppansa vetonaulan, tuoretiskin takana.
Kirsi ja Juha-Pekka Munkki kauppansa vetonaulan, tuoretiskin takana.

KOSKI. K-Market Munkin kauppias Juha-Pekka Munkki kertoo tehneensä laskelmia useaan kertaan ja miettineensä, josko tekisi suuret investoinnit. Tärkein olisi kylmäkoneiden uusiminen, mikä maksaa noin 200 000 euroa.

Remontti kannattaisi, jos se toisi reilun kasvun asiakasmäärään. Munkki toteaa yhtälön erittäin hankalaksi, kun hän tarkastelee Kosken kunnan väestökehitystä. Asukasluku on pudonnut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana reilulla 200 hengellä eikä suunta näytä kääntyvän lähivuosina ylöspäin. Kauppiaan mielestä tilanne näyttää haastavalta myös siksi, että kunnan ikärakenne on vanhusvoittoinen eivätkä nuoret palaa opiskelujen jälkeen paikkakunnalle.

– Jotta kaupan tulevaisuus olisi turvattu, Koskelle tarvittaisiin uusia lapsiperheitä, Munkki sanoo.

Hänen mielestään kunnassa on tehty monia asioita oikein, sillä varhaiskasvatus sekä kouluasiat ovat hyvällä mallilla ja työpaikkojakin on kunnan kokoon nähden runsaasti. Ne eivät kuitenkaan riitä tuottamaan kyllin paljon vetovoimaa.

– Kunnassa otetut kehitysaskeleet olisivat saaneet olla pidempiä, Munkki tuumii.

Merkittävänä haasteena kauppias pitää osaavan työvoiman saantia tulevaisuudessa. Toimeliaiden kesätyöläisten saanti on käynyt vuosi vuodelta vaikeammaksi, eikä kaupan alan palkoilla kannata käydä Koskella töissä vaikka Turusta käsin.

K-Market Munkin 40-vuotisjuhlissa ystävänpäivänä 2024 otetussa potretissa ovat Kirsi Munkki, Jessica Munkki, Juha-Pekka Munkki ja Hanna Munkki. Kuva: K-Market Munkki.
K-Market Munkin 40-vuotisjuhlissa ystävänpäivänä 2024 otetussa potretissa ovat Kirsi Munkki, Jessica Munkki, Juha-Pekka Munkki ja Hanna Munkki. Kuva: K-Market Munkki.

Asiakkaat ovat työn suola

K-Market Munkin perustivat Juha-Pekka Munkin vanhemmat Markus ja Hanna Munkki 29.2.1984, jolloin paikkakunnalla oli yhteenäs neljä ruokakauppaa.

– Isäni oli tullut Koskelle 17-vuotiaana, äitini on asunut ikänsä Koskella, Juha-Pekka Munkki kertoo.

Hän, veljensä ja siskonsa olivat vanhempien apuna hoitamassa kauppaa.

– Minä jäin kauppaan, vaikka aikanani vannoin ryhtyväni tekemään jotain aivan muuta, Juha-Pekka Munkki virnistää.

Hän otti vetovastuun marketista 30 vuotta sitten. Parasta kauppiaan työssä ovat tutuiksi tulleet asiakkaat, joiden kanssa Munkki juttelee aivan kaikesta.

Aikojen saatossa hän haaveili siirtymisestä jonkin suuren marketin kauppiaaksi, mutta oma kauppakiinteistö juurrutti Koskelle. Yhdessä vaiheessa Munkkille esitettiin toiveita perustaa kauppa myös Marttilaan.

Linjanaan Munkilla on ollut hoitaa omat ja yrityksen asiat niin hyvin kuin mahdollista. Siksi hän ei ole lähtenyt esimerkiksi kuntapolitiikkaan, vaikka muutaman kerran on pyydetty.

Eija Mattila on työskennellyt K-Market Munkissa 17 vuotta. Maaliskuussa hän ryhtyy viettämään eläkepäiviä matkailun merkeissä.

Eija Mattila on työskennellyt K-Market Munkissa 17 vuotta. Maaliskuussa hän ryhtyy viettämään eläkepäiviä matkailun merkeissä.

Hittituotteena grillipihvit

Kaupan alan kilpailutilanne Koskella on samanlainen kuin monilla pienillä paikkakunnilla. K-Market Munkin naapurissa on Sale. Juha-Pekka Munkin mukaan yhteiselo S-ryhmän edustajan kanssa on sujunut mutkattomasti ja molemmilla on omat vahvuutensa.

Yhteistyötä Keskon kanssa Munkki kehuu erinomaiseksi, mikä tekee esimerkiksi asiakastoiveiden täyttämisestä helppoa.

Munkki on panostanut tuoretiskiin ja etenkin liha- ja kalatarjontaan. Hittituotteiksi ovat muodostuneet joulunajan tuoresuolatut kinkut ja kesän grillipihvit.

Ostokäyttäytymisen kauppias sanoo muuttuneen yleisen taloustilanteen kiristyessä siten, että ihmiset ajavat entistä uutterammin tarjous- ja sisäänheittotuotteiden perässä marketista toiseen.

Koskelaisten kauppojen kannalta tilannetta vaikeuttaa suurten kauppakeskusten imu. Mikäli kaikki koskelaiset hoitaisivat viikoittaiset ruokaostokset oman kunnan kaupoissa, niiden tulevaisuus olisi Munkin laskelmien mukaan turvattu.

Juha-Pekka Munkki omistaa kauppakiinteistön. Hän toivoo, että kaupan tiloihin löytyisi uusi käyttäjä. Kiinteistön toisessa päädyssä toimii ravintola.
Juha-Pekka Munkki omistaa kauppakiinteistön. Hän toivoo, että kaupan tiloihin löytyisi uusi käyttäjä. Kiinteistön toisessa päädyssä toimii ravintola.

Vapaa-aika on ollut vähissä

Mitä ryhdyt tekemään, kun olet sulkenut kaupan oven viimeistä kertaa?

– En tiedä vielä, Juha-Pekka Munkki vastaa.

Viimeiset 30 vuotta hän on paiskinut töitä ajatusten tasolla silloinkin, kun perhe on ollut saarimökillä Velkualla. Pisin kauppiaan viettämä yhtenäinen kesäloma on ollut noin viikon.

Mökkireissujenkin Munkki sanoo monesti olleen kellontarkkaa suorittamista.

– Joskus olen sanonut vaimolle Kirsille, että yritetään olla edes yksi yö perillä saaressa.

Kun kauppa sulkeutuu, Munkki toivoo voivansa rauhoittua. Hänen vaimolleen on jo tarjottu uutta työpaikkaa, myös tytär Jessica jatkanee kaupan alalla ja 17 vuotta K-Market Munkissa työskennellyt Eija Mattila ryhtyy viettämään eläkepäiviä.

Kauppakiinteistössä oleva ravintola jatkaa toimintaa. Munkki toivoo, että myymäläkiinteistöön löytyisi uusi toimija.

– Nyt minun on hyvä lähteä, kun kaikki on vielä kunnossa, hän summaa.

Kosken K-Marketin rakennus valmistui 1984. Sitä laajennettiin 1996, jolloin myymäläpinta-ala tuplaantui.
Kosken K-Marketin rakennus valmistui 1984. Sitä laajennettiin 1996, jolloin myymäläpinta-ala tuplaantui.