”Onnellisuusprofessori” Markku Ojanen kannustaa laittamaan hyvän kiertoon

0
Emeritusproseffori Markku Ojanen tulee Kyrön Kurkisaliin puhumaan yhteisestä onnesta.

PÖYTYÄ/Kyrö. Psykologian emeritusprofessori, tietokirjailija ja luennoitsija Markku Ojanen tulee torstaina 2.5. kello 15 Kyrön Kurkisaliin puhumaan yhteisestä onnesta. Eläkeliiton Karinaisten yhdistyksen ja Pöytyän kunnan järjestämään tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Markku Ojasen tutkimusaiheita ovat olleet muun muassa onnellisuus, syövän psykososiaaliset tekijät, valehtelu, mielekkyys ja positiivinen psykologia. Hän on kirjoittanut useita julkaisuja ulkomaisiin ja kotimaisiin tiedelehtiin sekä 40 kirjaa, joista viimeisin on Positiivisen psykologian käsikirja. Vuonna 2 013 hän sai Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallisen mielenterveyspalkinnon.

Yleisötilaisuudessa Ojanen pohtii, voivatko suomalaiset todella olla onnellisia.

–Tällaista ihmettelyä näkee yhä lehdissä, vaikka olemme olleet seitsemän kertaa ykkösiä kansainvälisessä Global Happiness -tutkimuksessa. Olemmeko me suomalaiset niin perin juurin vaatimattomia – tai jopa itseämme väheksyviä – että tällaista tulosta on edelleen vaikea hyväksyä, hän miettii ja katsoo, että suomalaisilla olisi aihetta ylpeyteen.

Ojanen muistuttaa, että hyvinvointi on yhdessä rakennettu ja sen vuoksi siitä täytyy pitää kiinni.

–On oltava itsensä kovettanut ihminen, jos toisen hätä ei kosketa ja jopa herätä ahdistusta. Empatia on toki aika hauras taito, mutta sitä voi vaalia ja jalostaa. Se näkyy esimerkiksi siinä, miten paljon Suomessa tehdään vapaaehtoistyötä ja annetaan rahaa tärkeisiin keräyksiin.

Ojasen mukaan yhteistä onnea lisäävät myös ne pienet ystävälliset teot, joita on mahdollista tehdä vaikka päivittäin.

–Nykyisin ollaan syystäkin huolissaan siitä, miten paljon kaikenlaista ilkeyttä ja kiusaamista esiintyy etenkin sosiaalisessa mediassa. Onneksi ihmiset ovat yleensä ystävällisiä arkisissa kohtaamisissa, hän sanoo ja toteaa, että hyvää voi aina panna kiertämään tekemällä sen eteen oman osuutensa.

–Yksilökeskeisen kulttuurin varjopuolena on liiallinen varovaisuus toisen huomioimisessa ja auttamisessa. Pelätään, että häiritään muita ja sotkeudutaan heidän asioihinsa. Perin harvoin ystävällinen ele johtaa kielteiseen reaktioon. Ei arkailla turhaan, kun tukea ja apua tarvitaan, Ojanen kannustaa.

Yhteinen onni – paras onni -yleisöluento 2.5. kello 15 Kurkisalissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.