Kevät on palkitsemisten aikaa. Urheilun parissa jaetaan pystejä ja pian myös kouluissa ojennetaan stipendikuoria. Ne ovat upeita hetkiä palkintoja saavien vanhemmille sekä sukulaisille ja toivottavasti myös palkittaville. Tilaisuuksissa kuulee huokailuja, kuinka pojasta polvi paranee ja miten Veeti tai Venla pääsee vielä pitkälle.
Tokihan juhlia pitää ja uurastajat ovat palkintonsa ansainneet, mutta tärkeät asiat tahtovat tallautua juhlahumun jalkoihin. Toivoa sopii etenkin sitä, etteivät palkittavat lapset ja nuoret ole rehkimässä vanhempiensa toteutumattomien unelmien eteen vastoin omaa tahtoaan. Tähän kiperään aiheeseen pureutuu lauluntekijä Arttu Wiskarin tuore kappale Monaco, jossa isä myy sielunsa kartingille, heti kun pojan jalat yltävät polkimille.
Pöytyän Urheilijoiden hiihtokauden päättäjäisjuhlassa vierailleet maailmancuptähdet Johanna Matintalo ja Lauri Vuorinen kertoivat miettineensä samaa menestyksen problematiikkaa ja todenneensa, että nimenomaan kaverit ja harrastuksen tuottama riemu ovat antaneet pohjan, joka kantaa heitä vielä nykyäänkin. Lapsuudessa ja nuoruudessa tehdyt kisareissut olivat heille tulosjahdin sijaan lähinnä yhdessäoloa ja hauskanpitoa. Molemmat ovat sitä mieltä, että kovan treenin voi halutessaan aloittaa vielä täysi-ikäisenäkin.
Nykypäivänä on vaikea muistaa, ettei kaikkea pidä tavoitteellistaa. Se kun alkaa jo varhaiskasvatuksessa, jatkuu koulussa ja työelämässä. Kaikenlainen puuhastelu ja harrastelu ovat kuitenkin asioita, jotka tuottavat hyvää oloa ja kannattelevat meitä arjessa. Onneksi seuroista löytyy tilaa ja arvostusta ihan tavallisille ihmisille.