Muhkea Max ja muita koiruuksia – Helle kiusasi enemmän ihmisiä kuin koiria Riihikosken koiranäyttelyssä

0
Saksanpystykorva Max sai lempinimen muhkea Max, sillä Maxin turkki on poikkeuksellinen tuuhea. Ewa Kirjavainen piti huolta turkista ennen näyttelykehään menoa. Kuva: Tuomas Honkasalo

PÖYTYÄ/Riihikoski. Sunnuntaina (26.5.-24) saatiin Riihikosken urheilukentällä runsaasti haukkuja, vaikka tuomarit antoivatkin paljon positiivista palautetta. Lounais-Suomen Ajokoirayhdistyksen järjestämä koiranäyttely keräsi paikalle yli 500 koiraa ja satapäin kasvattajia, omistajia, tuomareita, kiinnostuneita ja ohikulkijoita.

Helteinen sää toi kisaan omat haasteensa, sillä karvaturrit olivat varjon tarpeessa. Urheilukentän laitamat näyttivätkin leirintäalueelta, sillä niin paljon oli telttoja pystyssä viilennystarkoituksissa. Telttojen katoille oli heitelty foliokankaita, jotta liiallinen aurinko saataisiin heijastettua takaisin.

Lounais-Suomen ajokoirayhdistyksen puheenjohtaja Rauno Elo myhäili tyytyväisenä kentän laidalla ja katseli touhua arvostelukehissä.

–Täällähän ei todellakaan ole pelkästään ajokoiria, vaikka me tämän järjestämmekin. Täällä on tänään eniten kultaisia- ja labradorinnoutajia, jackrussellinterrierejä ja suomenajokoiria. Paljon on myös eri rotuisia mäyräkoiria, Elo kertoi.

Normaalien rotuluokkien ohessa käytiin myös pientä kisailua, jossa valittiin muotovalio suomenajokoirista.

–Meillä on täällä erikseen tuomaristo, joka valitsee kauneimman ajokoiran. Mainostamme tässä samalla joulukuussa pidettävää kettukilpaa, jonka me myös järjestämme. Silloin haistellaankin jälkiä enemmän rodulle ominaisesti, Elo vihjasi.
(Juttu jatkuu kuvagallerian jälkeen.)

Kuumuus tuskastutti omistajia ja koiria. Vettä tarjoiltiin ja tuulenvirettä toivottiin. Mustat makkarakoirat eli lyhytkarvaiset mäyräkoirat Peppi, Elvi ja Maisa makoilivat teltan tuomassa varjossa vesiastian äärellä.

–Kotona käytiin jo reippaat aamulenkit, että saataisiin vähän energiaa pois. Nyt odotellaan vuoroa kehään, kertoi auralainen Auli Konttori.

Maisan omistaja Emmi Peltoniemi oli saapunut paikalle Tampereelta. Koirat yhdistävät ihmisiä, sillä saman kasvattajan pesueen omistajat saattavat tavata toisiaan tapahtumissa ja käydä muutenkin kyläilemässä koiratreffien merkeissä.

Ewa Kirjavainen oli parkkeerannut koiravankkurinsa hieman varjon puolelle puiden siimekseen. Saksanpystykorva Max istui kuninkaallisesti vaunun päällä olevalla levyllä ja otti vastaan harjausta tyynenä. Muhkeakarvainen Max ei tuntunut välittävän ympärillä tasaiseen tahtiin kuuluvista kuulutuksista ja hetkellisistä yhteenottorähinöistä.

–Aamulla käytiin tosi pitkä lenkki, että saatiin energiat alas. Sitten näihin kaikkiin hajuihin ja haasteisiin täällä ei tarvitse tarttua. Tämä rotu on paksuturkkinen, mutta Max on poikkeuksellisen muhkea jopa lajitovereihin verrattuna, humppilalainen Kirjavainen kertoi.

Ajokoiraringissä oli tiukkaa tuomarointia. Matti Palojärvi mittasi Ajoketun Nallea tarkasti ja totesi säkäksi 58 senttiä.

–Se on täsmälleen oikein, Palojärvi totesi ja jatkoi ominaisuuksien luettelua kirjureille.

Koiria syynättiin tarkkaan.

–Me emme ehkä ole varsinaisia näyttelykävijöitä, vaan tämä on ihan puhtaasti metsästyskoira, suomenajokoira kun kerran on. Supia, kettuja ja ilvestä tällä olen halunnut jäljestää, mutta ilvekseen ei hellinnyt lupaa tänä vuonna, kertoi Nallen omistaja Juho Äyräs .

Paikalle oli vain saavuttu, jotta alla olisi muutama näyttelytulos, kun sitten syksymmällä Nalle ja Äyräs lähtevät jälkikisoihin.

Tuomas Honkasalo

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän