Yhtenä päivänä köröttelimme afrikkalaisystäväni kanssa Hiacella Turun rautatieaseman ohi, kun junasta oli juuri purkautunut matkalaukkuaan kiskovia tuimakasvoisia tanttoja.
– Olette maailman onnellisin kanssa. Ei näy päällepäin, tuumasi tuttavani.
Sitten hän jatkoi hämmästelemällä, kuinka vähän suomalaiset nauravat, halaavat tai ylipäätään puhuvat. Toista on Afrikassa.
Selitin tuppisuumentaliteetin olevan historian saatossa jalostunut selviytymiskeino. Arvokas lämpöenergia pysyy ruumiin sisällä, kun välttää suunaukomista – etenkin talvella.
Puhuminen saattaa toisekseen houkuttaa jotakuta asettumaan lähelle ja siinä piilee riski, että tulokas voi ryhtyä keräämään tulisijaansa risuja minun reviiriltäni ja ehkä pyrkiä samalle riistapolulle.
Kansallinen evoluutioteoriani sai tuttavani nyökyttelemään ja toteamaan, että kannattaisi kuitenkin katsoa menneisyyden sijaan tulevaan.
– Suomessa kansa vanhenee vauhdilla ja teillä on tosi vähän lapsia. Jos ette itse kansoita maatanne, teiltä loppuvat työntekijät ja ennen pitkää meitä afrikkalaisia tulee tänne vaikka kuinka paljon, vierestä kuului.
Seuraavaksi hän halusi tietää, mikseivät suomalaiset lisäänny.
Vastasin perheen perustamisen, asumisen ja lasten kasvattamisen olevan kallista, eikä kunnollista työpaikkaakaan ole helppo saada.
– Ei pidä paikkaansa! Teillä on maailman parhaat yhteiskunnalliset tuet, mitä tulee asumiseen, lastenhoitoon ja koulutukseen. Jos jää työttömäksi, saa ansiosidonnaista. Miksi suomalaisten pitää murehtia niin paljon, vaikka kaikki on kunnossa, vänkäsi apukuski ja muistutti vielä Nato-jäsenyydestä.
Kun tarkemmin ajattelee; murehtiminen, varautuminen ja asioista välittäminen ovat keskeinen osa kansallista identiteettiämme, mikä kieltämättä näkyy useimmista naamatauluista. Mikäli emme olisi murehtivaisia, meillä ei luultavasti olisi edellä mainittuja tukia.
Samalla kun selitin, että henkinen kynnys tukien käyttämiseen on monen suomalaisen kohdalla kohtuuttomankin korkealla, liikennevaloissa eteemme jämähti pikkuinen Yaris.
– Mikset tööttää? Meillä kotona olisi töötätty jo ainakin kymmenen kertaa, sanoi vierustoveri.
Eipä juolahtanut mieleeni, enkä muuten ole kovin usein kysellyt niitä tukiakaan.
toimittaja
Timo Koskensalo
timo.koskensalo@avl.fi