Hallitusohjelmaa koostetaan Helsingin Säätytalon reformipöydissä. Reformille on ihan suomenkielinen vastine: uudistus.
Uudistuspöytä on kyllä rahtusen tylsempi termi kuin reformipöytä. Kaiketi Säätytalon pöydät ovat joka tapauksessa tammea – ainakin pyökkiä.
Sivistyssanakirja määrittelee reformin vähän pitemmän kaavan mukaan. Se on suunnitelmallinen ja laillisin keinoin toimeenpantu uudistus. No niin. Sellaiselle on aina tilausta.
Olisikin hiukan erikoista, jos hallitusohjelmaa laadittaisiin uudistusmielisesti, mutta laittomin ja suunnittelemattomin toimin. Saas nähdä, mitä reformaatiota paperille aikanaan piirtyy.
Tiettävästi kaikki hallitukset ovat väristä riippumatta luvanneet pistää Suomen ja sen monimuotoiset asiat kuntoon. Jokainen omalla tavallaan. Miten onkin mahdollista, että tuon tuosta asiat repsahtavat epäkuntoon, jota pitää vaivalloisesti koettaa korjata? Ihmetellä täytyy.
Lukuisten kuppiloiden melamiinipöydissä on myös vuosikymmenten saatossa julistettu jykeviä näkemyksiä, joilla naapuruston, kylän, kunnan, maakunnan, valtakunnan, maanosan ja maailmankaikkeuden asiat ryskitään kuntoon. Halki, poikki ja pinoon.
Vakiintuneet reformistipöytäkunnat koostuvat tavallisesti jo varttuneeseen keski-ikään ehtineistä miehistä. Pöytäkuntien sinnikkäistä ponnisteluista huolimatta aina sitä tässä erehtyvien ihmisten maailmassa vain riittää uudistettavaa, parannettavaa ja korjattavaa. Lähellä ja kaukana.
Kun vanhat ongelmat on hoidettu tai sysätty sivuun, niin uudet jo pukkaavat päälle. Reformistien työmaa on kaikilla tahoilla laaja, mutta epäilemättä tarpeellinen.
Kahviloista ja Säätytalolta kesäiseen luontoon, jota kaikesta vehreydestä ja linnunlaulusta huolimatta luontokadon ja lajien taantuman sanotaan koettelevan.
Paljon mahdollista, jotta jotkut ennen niin tavanomaiset linnut ja muut siipiveikot, hyttyset mukaan lukien, ovat harvinaistuneet. Niin ei kuitenkaan voi väittää naakoista, joutsenista, hanhista, kurjista, merikotkista, mustarastaista, puluista ja kaupunkien torilokeista. Myös kaikki ne muut lintulajit, joita tässä ei huomattu mainita, ovat runsastuneet.
Vaikea väittää, mikä lie olosuhde Varsinais-Suomen maakuntalinnun naakan runsastumista edesauttanut. Ainakaan lisää naakan suosimia pesäpaikkoja, kirkkoja, kellotapuleita, meijerien punatiilisiä savupiippuja ja kolopuita ei ole kulttuuriympäristöihin enää hiljattain suurin määrin noussut.
Jorma Kaarto
toimittaja evp.
jtkaarto@gmail.com