Kirppisralli tekee Marttilaa tunnetuksi ulkopaikkakuntalaisille

0
Marttilan kirjaston pihalla oli kaikenlaisia myyjiä ja myös perinteistä peräkonttikirppistelyä. (Kuva: Tuomas Honkasalo).

MARTTILA. Marttilan kirppisralli alkaa jo vakiinnuttaa rooliaan maakunnallisesti merkittävänä kirppistapahtumana. Marttilan kunta on huomannut tapahtuman arvon ja on aktiivisesti mukana tapahtuman järjestelyiden kustannuksissa sekä organisoinnissa yhteistyössä Marttilan nuorisoseuran kanssa.

–Kunnan vastuulla on muun muassa karttojen painaminen, somemarkkinointi ja Facebook-sivujen päivitys. Marttilassa käy kirppisralliviikonlopun aikana muutama tuhat ihmistä, suurin osa on ulkopaikkakuntalaisia. Tässä näkee oikeastaan läpileikkauksen kunnasta, kun lähtee tuolta Prunkkilasta tulemaan ja menee Ollilaan asti, kertoi Marttilan kunnan elinkeinoasiantuntija Jaakko Salmi .

Kirppisrallissa oli 40 myyntipistettä, joilla puuhasi yli 80 myyjää. Muutamissa paikoissa oli useampi myyjä. Kirjaston pihalla oli myös lähituottajien myyntipisteitä.

–Pisteiltä löytyy tavaraa soutuveneestä traktoriin ja yleinen hintataso on keskimääräistä alhaisempi, Salmi arvioi.

Prunkkilasta löytyi kirppisrallin piste numero yksi. Eeva Vainikainen piti kirppispistettä ja kahvilaa suvun perintotilalla.

–Vietämme täällä itse paljon aikaa, muun muassa joulut suvun kanssa. Olemme olleet kymmenen vuotta sitten ensimmäisessä kirppisrallissa mukana. Joitain vuosia on jäänyt väliin, mutta nyt oli taas sen verran paljon tavaraa kertynyt, että päätettiin lähteä mukaan, Vainikainen kertoi.

Pisteeltä löytyi vanhan tavaran lisäksi herkullisen näköisiä kakkuja ja piirakoita sekä Vainikaisen isän grillaamia hampurilaisia.

–Meillä on vähän sellainen ajatus isän kanssa, että täytyy tehdä pikkuisen paremmin kuin viimeksi ja olla jotain uutta kivaa, Vainikainen naurahti.

Kimmo ja Mariitta Mäntylä olivat tulleet Raisiosta asti Marttilan kirppisralliin.

–Tämä on mukavaa, kun pääsee katsomaan vähän ihmisten pihapiirejä ja samalla saattaa löytää jotain kivaa. Meillä on tapana kiertää kirpputoreja ja näitä ralleja. Somesta löytyy hyvin nykyään tietoa näistä, pariskunta kertoi ja paljasti samalla, että pientä naapurikyylän vikaa heistä löytyy, kun pihapiireille pääsee luvan kanssa.

Siiri Friedriksen , 15, ja Enni Riikonen , 15, olivat vetäneet myyntipisteelle peräkärryn mönkijällä. Kaikki tavarat lähtivät eurolla eli tavarasta haluttiin todella eroon. Peräkärrystä löytyi kaikenlaista luistimista käsirautoihin.

–Eniten on varmaan mennyt vaatteita ja luistimetkin meni heti kaupaksi, vaikka onkin kesä, tytöt kertoivat.

Osa pisteistä oli auki vain lauantaina, mutta ralli jatkui vielä sunnuntaille. Moni myyjistä harmitteli, että paras tavara myytiin heti aamulla, kun tavaroita oltiin jo tutkittu Facebookissa etukäteen.

–Hyvähän se on, että kauppa käy, mutta ei sunnuntain vetovoima taitaa olla enemmän kulkemisessa ja pihoilla käymisessä, arveli Vainikainen.