keskiviikko 8. 5. 2024

Tagi: Koronavirus

Pöytyältä uusia koronapalveluita yli 70-vuotiaille: kauppapalvelua ja neuvontanumero

PÖYTYÄ. Pöytyän perusturva tarjoaa yli 70-vuotiaille kuntalaisille mahdollisuuden hyödyntää kunnan järjestämää kauppapalvelua ja ruokapalvelua. Niille palvelukeskuksissa säännöllisesti ruokaileville, jotka eivät asu siellä, viedään ruoka kotiin. Kauppa-...

Poikkeustilan aikana opetetaan Wilmassa – kouluruokailussa kahta suuntaa

AURANMAA. Alueemme koulut ovat linjanneet toimintatapojaan niin koululaisten etäopiskelun kuin myös kouluruokailun suhteen. Kouluissa jo aloitetut järjestelyt kouluruokailun mahdollistamiseksi on osin peruttu, sillä Opetus- ja...

Kyrön koulu autioitui lähes kokonaan jo tiistaina

PÖYTYÄ/Kyrö. Elisenvaaran yhtenäiskoulun Kyrön yksikön neljäsluokkalaiset kuvailivat tiistain tunnelmia oudoksi. Outoa oli paitsi lähes autioitunut koulu, myös ajatus kotiopetukseen siirtymisestä. Tiistaina koulussa oli paikalla...

Kaikki kevään tapahtumat peruttu – Kyrön kevätmarkkinatkin jäävät pitämättä

AURANMAA. Valtioneuvosto on maanantaisessa istunnossaan yhdessä tasavallan presidentin kanssa todennut poikkeusolot. Sanna Marinin hallitus ottaa valmiuslain käyttöön Suomessa. Lailla rajoitetaan julkiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön ja...

Suomessa poikkeusolot, valmiuslaki voimaan, koulut pääosin kiinni ja rajat menossa sulki...

Hallitus totesi maanantaina Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Se antaa valmiuslain käyttöönottoasetuksen eduskunnalle tiistaina 17. maaliskuuta. Hallitus kertoi uusista varautumiskeinoista koronaviruksen taltuttamiseen maanantain tiedotustilaisuudessa. Toimien tarkoituksena...

Kyrön ja Tarvasjoen K-marketit kokeilevat aukioloa riskiryhmille ennen normaalia avaamista

AURANMAA. Kyrön K-market avaa tällä viikolla kaikkina arkipäivinä ovensa jo kello kuusi aamulla. Ensimmäinen aukiolotunti kello kuudesta seitsemään on tarkoitettu vain koronaviruksen riskiryhmille. Kyrön K-kaupassa...

Elisenvaaran lukio etäopetukseen, muille Pöytyän kouluille etäopetusmahdollisuus – Yläneellä huolta ulkomailta...

PÖYTYÄ. –Elisenvaaran lukiossa siirrytään 16.–20.3. väliseksi ajaksi etäopetukseen. Ylioppilaskirjoitukset toteutetaan suunnitellusti. Opiskelijat voivat halutessaan ruokailla lukiolla, myös opiskeluhuollon palvelut ovat käytettävissä, kertoo Pöytyän kunta...

Kosken lukio ja yläaste etäopetukseen maanantaina

Kosken lukio ja yläkoulu siirtyvät etäopetukseen maanantaista 16.3.2020 alkaen vähintään viikoksi. Tiedotteet etäopiskelusta tulevat Wilman kautta. Alakoulu ja varhaiskasvatus toimivat maanantaina normaalisti. Mahdollisista muutoksista kunta...

Pöytyä sulkee nuorisotilat ja kaikki Auranlaakson kansalaisopiston tilaisuudet perutaan

PÖYTYÄ. Pöytyän kunnan johtoryhmä on päättänyt perua Auranlaakson kansalaisopiston opetuksen, luennot ja muut tilaisuudet aina toukokuun loppuun saakka. Myös nuorisotilat pidetään kiinni ja kokoontumista...

Aura suosittelee harjoittelutaukoa kunnan tiloissa

AURA. Aura suosittelee kunnan tiloissa harrastustoimintaa järjestäviä tahoja pitämään harjoittelutaukoa koronavirustilanteen varotoimenpiteenä. Markkinalauantaiksi 14.3. suunnitellut Kai Kuutamon sirkusesitykset Aurasalissa siirretään toiseen ajankohtaan. Kunnan nuorisotila Cafescon nuorisoillat...

Digilehti